Historia

Kulttuuri­historiallisesti arvokkaimpia nuoriso­seuran­taloja

Taiteilija Jalmari Karhulan suunnittelema Euran Pirtti on Suomen vanhimpia ja kulttuuri­historiallisesti arvokkaimpia nuoriso­seurantaloja. Lokakuun 11. 1908 ensimmäisen kerran käyttöön otettu jugend-tyylinen rakennus sijaitsee aivan Euran kirkon kupeessa, keskellä vehmainta Satakuntaa. Pirtti on jokaista verhoa ja somistetta myöten tarkoitukseensa suunniteltu. Tyylilleen uskollisen taiteilijan kädenjälki näkyy niin portaikkojen valaisimissa, näyttämön kulisseissa kuin ravintolan tarjoilupöydissäkin.

1970-luvulla Pirtti oli Seurasaarisäätiön omistuksessa. Tarkoituksena oli, että Pirtti siirretään maan kuuluisimman ulkoilualueen Seurasaaren juhlataloksi. Hanke kuitenkin raukesi siirtokustannuksiin. Euran Pirttiä kunnostamaan ja vaalimaan perustettu Kotiseutuyhdistys Euran Pirtti ry osti Pirtin takaisin euralaisille.

Vuosina 1983-84 Pirtti kunnostettiin alkuperäispiirustusten mukaan. Juhlasalin ja ravintolan ulkoinen ilme vastaa vuosisadan alun tilannetta, mutta sosiaalitilat ja keittiö nykyajan vaatimuksia.